Tänään on otettu kuvia :o)....olin eilen jouluostoksilla Ideaparkissa ja matkaan tarttui Nikonin Digi-järkkäri. Isännälle soitin innoissani, että lapsille on lahjoja löytynyt ja itselle kanssa. Kysyi, että mitä ostit? Vastasin että digi-järkkärin, jonka jälkeen alkoi armoton pärinä. No minä luulin, että nyt olen tehnyt mahdottoman mokan. Erno totesi, että oli suunnitellut mulle ostavansa juuri sellaisen valmistujaislahjaksi. Vähän mua harmitti ja sitäkin kanssa. Sovittiin, että olin omatoiminen ja ostin haluamani vehkeet itselleni ja hän sitten toimi "maksumiehenä". Eli kiitos paljon Rakas Ukkelini, lahja oli juuri se mitä halusin ;o)...se siitä hempeilystä.

No niin sitten päivän polttaviin asioihin. Meidän pikku puppelit täyttivät tänään kokonaista viisi viikkoa. Pentuset ovat mahdottoman touhukkaita aina hereillään ollessaan ja aina jossain varpaassa kiinni puremassa tai jos sattuu istumaan lattialla niin taatusti saa sylinsä täyteen pentuja. Ovat siis tosi tosi ihanassa iässä.

Tarpeet hoituvat mukavasti sanomalehdelle jos niitä sattuu lattialla olemaan, tietysti muutama sivuosuma silloin tällöin löytyy. Ulkona on mukava telmiä mutta hienosti koko komppania sisällekin suunnistaa kun niitä huutelee. Zola jaksaa ollaa huolehtiva äiti vaikka pennut välillä raastavat tissejä. Tyrkyllä tarvii käydä ja tsekkaamassa, että kaikilla on kaikki hyvin ja tietysti siinä lomassa vähän tissiä tarjota.

No tänään sitten Ernon kanssa ajateltiin, että otetaan viisi-viikkois kuvat kun on pelit ja vehkeet omasta takaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Pennut olivat juuri ennen kuvaus sessiota ulkona iltapisulla ja suorastaan pursusivat energiaa....joten kuvat ovat sen mukaisia. Välillä on kiva laittaa kyllä ihan tälläisiä rentoja kuviakin pennuista, joten kuvia siis viisi-iikkoisista alla.

1127922.jpg

Tässä harmaa poika. Jos ajatuksia voisin lukea niin ne menisi suurin piirtein näin "Okay, mä voin nyt sun mieliksi tässä vähän istahtaa, että toi ukko saa tolla uudella kameralla kuvansa otettua. Mutta heti kun salama rävähtää niin lähden kyllä kiitään tästä"

1127924.jpg

Tässä keltsi poika....joka on sitten jäämässä kotiin ;o).  Hänen ajatuksensa ovat seuraavat "Selvä Mutsi, kait tätä hommaa tarvii alkaa harjoitteleen, mut toi sininen poika huutaa tuolla pöydän alla,että olkaa nopeita et mä pääsen leikkiin"

1127927.jpg

Tässä meidän Lila kaunotar ja hän ajattelee sitten näin "Juukelis puukelis, en varmaan seiso, enkä varmaan katso edes kameraan. Olkoon vaan uusi kamera, en katso!"

1127928.jpg

Tässä sitten musta poika ja hänen ajatuksensa  " Okei, en seiso mutta suostun poseeraamaan kameralle, otas ukko äkkiä se kuva, ei tässä oo koko päivää aikaa istua"

1127929.jpg

Minä olen oranssi poika ja mun jalat venyy nääääääääääin pitkälle.........

1127930.jpg

.......ja sit mä osaan kyllä istua näin vinossakin

1127933.jpg

Mamma näytti sen varta hurjalta, että mun oli pakko vähäksi aikaa rauhoittua ja seistä sen mieliksi kaksi nano-sekuntia,  että toi kylpytakissa heiluva ukko jolla muuten on Reinot jalassa sai otettu ton kuvan.

1127935.jpg

Minä olen Punainen tyttö ja osaan antaa tassua pyytämättä, huomaatteko kuvasta?

1127938.jpg

Ja sininen poika " En steressa olemattomista asioista, tässä pöydällä voi vaan makoilla niin eiköhän niitä edustavia kuvia tule näinkin, riittää että olen tarpeeksi söpö"

Jotta tälläinen sessio tänään. Eilen otettiin sitten kameraa kokeillessamme seuraavanlaisia kuvia.

1127941.jpg

Tässä tämä Iinan ristimä Enkeli-tyttönen. Hän on välillä kaikkea muuta kuin enkeli.

1127947.jpg

Minä olen Kola-Olli (oranssi) ja villasukat ovat herkkuani

1127952.jpg

Olli pääsi Iinan haliteltavaksi

1127955.jpg

Lila Lilli ihan tolkku pois

 

Sitten seuraavaan aiheeseen.

Meidän mussukka-Mamma Zola täyttää tänään 4-vuotta!

Paljon onnea rakas Zola!

1127959.jpg

Minä minä minä...haluan kanssa onnitella äitiä

1127961.jpg

Tässä äitille synttäripusu

1127966.jpg

Pois tieltä Enkeli, minäkin halua onnitella äitiä

1127968.jpg

Hei kaverit onko Baari auki? (Tare alias Harmaa poika)

1127969.jpg

Jihaa, täältä mä syöksyn

1127972.jpg

Melkein kaikki yhes koos...Oranssi Kola-Olli oli simahtanut Iinan pyyhkeen pääälle.

1127978.jpg

Ai saakutti, nyt joku näykkäs

1127976.jpg

No lapset on lapsia

1127980.jpg

Äippä, multakin synttäri Onnittelut!