Takana on kyllä sellainen viikko (johon lasketaan kaksi viikonloppua) että huh heijaa. Perjantaina 22.8.08 lähdimme koko perhe iltalaivalla kohti Tallinnaa. Lapset ovat aina rankuttaneet, että "koska me päästään mukaan Viroon", niin päätin että nyt pääsette.

Yövyimme oikeastaan aika kivassa hotellissa, Go Hotell Snellissä,  ihan sataman lähistöllä rautatieaseman kupeessa. Koska meillä oli perhehuone pääsimme ihan ylimpään kerrokseen ja onneksemme ikkuna oli vielä vanhaan kaupunkiin päin. Joten näkymät olivat hulppeat. Illalla kävimme vielä syömässä vanhassa kaupungissa ennen nukkumaan menoa.

1838969.jpg

Tässä lauantaiaamun harmaudessa otettu kuva hotellihuoneen ikkunasta.

Lauantai siis valkeni sateisena, mikä oli kurjaa. Tarkoitushan oli mennä Tallinnan KV näyttelyyn Kalevi stadionille. Olin pakannut onneksi mukaan pienen retkiteltan ja kevytpeitteen. Sinne mahtui hyvin Mimmi ja muksut sateelta suojaan.

1839041.jpg

Tässä yleiskuvaa näyttelyalueesta.

1838973.jpg

Tässä ollaankin jo valionarttukehässä

1838975.jpg

Juostaan

1838980.jpg

Ja sitten seistään

1838982.jpg

Tuomari ojentaa CACIBIA, meikäläisen suu korvissa.

1838987.jpg

Tässä vielä tuomarin kanssa poseerataan, Mimmi siis ROP ja VSP:n pääkin sieltä pilkistää kuvan reunasta. Kameramiehen zoomailut ovat vähän näköjään ollut sitä sun tätä :o)

Eli Mimmistä tuli tämän CACIB:n myötä Kansainvälinen muotovalio toki vielä vahvistamaton ! WAU!

Mimmin ollessa ROP jäimme sitten ryhmäkehiin. Aikaa oli kivasti, joten lähdimme kaupungille ostoksille ja syömään. Takasin saavuttuamme järjestäjien homma oli niin hyvin hanskassa ja kehät aikataulussa, että päätin soittaa Tallinkille ja vaihtaa kotiinpaluu aikasemmalle laivalle. Muksutkin olivat jo ihan valmiit lähtemään kotiin.

1838992.jpg

Tässä odotellaan ryhmäkehiä

1839049.jpg

Näyttelyiden kanssa samaan aikaan toisella puoliskolla kenttää oli Agilitykisat, muksut vähän poseerasivat agilitykisojen palkintopallilla. Iinan ja Tatun sijoitukset eivät ilmeisestä päätellen olleet mieluiset.

1839050.jpg

Ja sitten olkin pian ryhmien aika. Tässä juostaan ryhmäkehässä

1839051.jpg

Mamma ja Mimmi.

Ryhmissä ei sijoitusta tullut mutta uusia kokemuksia ja muistoja senkin edestä.

Kotiinlähtö häämötti, me pakkasimme kamat ja suuntasimme satamaan. Tallinnan reissumme oli siis oikein onnistunut!

VALKEAKOSKI 23.8.08

Valkeakosken näyttelyn aamu sarasti oikein mukavana ja lämpimänä. Piia ja Erkki pesueineen oli edellisenä iltana saapunut meille ja me sitten Piian kanssa jätettiin ukot kotiin lapsenlikoiksi ja lähdettiin näyttelyyn  Mimmin ja Roopen kanssa.

Ilma tosiaankin oli kaunis jopa niin, että ampiaisetkin olivat viimeisistä auringonsäteistä heränneet nauttiin ja tokkuraisina pörräsivät näyttelypaikalla. Onneksi kukaan ei pistosta saanut.

1855119.jpg

Mimmi Luoson Matin syynissä.

1855106.jpg

Ja niinhän siinä sitten kävi, että Mimmi pokkasin ROP-tittelin. Aikas mageeta. VSP oli komea nuori herra Yestas Enzo saaden tokan sertinsä. Onnittelut Tarjalle & Enzolle!

Ryhmäkehien alkuun oli runsaasti aikaa, joten lähdimme käymään kotona tekemässä ruokaa.

1855110.jpg

Ryhmäkehien kokoomakehissä. Meidän takan oleva Nöffi voitti muuten ryhmän.

1855104.jpg

Tuomari teki temput. Me päästiin Mimmin kanssa kuuden parhaan joukkoon. Eli täpärästi jäätiin ryhmäsijoitusten ulkopuolelle. Mutta kyllä mä jo olin tähänkin sijoitukseen tosi tyytyväinen. Voitettiin sentään monen monta koirakkoa.

Piialle suuri kiitos hyvistä kuvista ja tietysti mukavasta seurasta ja kannustuksesta koko pitkän päivän ajan!

HÄMEENLINNA KV 24.8.08

Sunnuntaina matka jatkui samalla kokoonpanolla kohti Hämeenlinnaa. Tuomarina toimi leoilla ensimmäistä kertaa Annukka Paloheimo.

1855131.jpg

Mimmi oli valionarttujen ykkönen ja loppujen lopuksi PN1 saaden CACIB:in. Olo oli jo aika huikee!

1855139.jpg

Vielä pyörähdys ROP-kehässä Ruubenin kanssa.

1855465.jpg

Tuomari leipoi Mimmistä ROP:in. Olo oli aika epätodellinen! Voiko oikeesti yhden viikonlopun aikana mennä näin hyvin!

Edessä oli jälleen ryhmäkehiin jääminen.

1855146.jpg

Ryhmäkehässä tuomarin syynissä

1855150.jpg

Tässä sitä liihotetaan sisään

1855155.jpg

Tällä kertaa meitä ei kelpuutettu edes kuuden parhaan joukkoon. Ei sentään mageaa mahan täydeltä :o), sokerihumala oli jo aikamoinen tässäkin vaiheessa ;o).

Ryhmän muuten voitti tuo pikkuinen muheapyllyinen koira tuon kaljun ukon kanssa. Enkös olekin hyvä näissä roduissa?

Mutta nämä pari viikonloppua olivat kyllä enemmän kuin osasin unelmoidakkaan.

1855126.jpg

Tässä vieä Mimmi viimeisen viikonlopun "saaliinsa" kanssa!

Kiitos jälleen kaikille onnittelijoille ja etenkin tietysti Piialle hyvistä kuvista ja armottomasta tsemppaamisesta ja kannustuksesta! Olet kyllä kultainen!

Me tässä märehditään tätä sukseeta rauhassa ja nautitaan kotosalla olemisesta.

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!