Siis huisketta ja hulinaa on ollut viime viikot. Mieheni sisko Jenni siis astui avioliiton auvoisaan satamaan ja niin häät kuin polttaritkin menivät oikein mukavasti. Minä jo tuolla leo foorumissakin kyselin vähän neuvoja minkä sortin polttareita kannattaa järjestää ns. "siunatussa tilassa olevalle" ja neuvoja ja vinkkejä sain. Kiitos siitä siis kaikille.
Liitän tähän muutaman kuvan meidän polttari illasta. Lyhykäisyydessään päivä eteni niin että:
Aamulla morsmaikku sai herätyksen klo 9. Hänelle oltiin tehty lyhyt kävelyreitti jonka varrella löytyi ohjeita ja pieniä tehtäviä. Matka päättyi siis järven rantaan mihin olimme järjestäneet aamupalan.
Tarjolla kahvia, täytettyjä patonkeja ja marjapiirakkaa
Tästä matka jatkui Hämeenlinnaan ja kosmetologin kynsiin. Neidolle tehtiin ultraäänikasvohoito.
Kavohoidon jälkeen naama siis oli hoidettu kuntoon :o) ja matka jatkui tästä Aulangon kylpylään polskimaa, sielä vierähtikin aikaa pari kolme tuntia. Kylpylässä ei saanut ottaa kuvia joten siitä ei ole mitään näytettävää.
Tästä suuntasimme jälleen mäkkärin kautta Hauholle, jossa tuleva morsio kiikutettiin koekampaukseen ja -meikkiin. Alla kuva tilanteesta ennen......
.......ja sitten jälkeen
Sillä välin kun morskun tukkaa ja naamaa laitettiin kuntoon me muut seurueen jäset laitoimme pientä purtavaa ja valmistauduimme iltaan.
Morsion saapuessa jälleen paikalle meillä alkoikin sitten "kutsut". Eräs ihana vanha rouvas henkilö ikää yli 60 v esitteli meille erinäisiä "välineitä" ilostuttamaan sekä omaa että ehkä puolisonkin elämää ;o). Tämän jälkeen söimme ja puimme morsmaikun.
Morsiammen asu oli sellainen metsänhenkinen asuste.
Siitä matka sitten jatkui Hauhon ainoa terassin kautta jälleen Hämeenlinnaan jossa pyörimme pitkin kaupunkia ja palasimme sitten vielä illan pikku tunneilla takaisin Hauholle ja omaan pieneen kulmakuppilaamme juuri ennen pilkkua.
Pääsipä sulhanenkin vielä mukaan. Siitä sitten jo väsyneinä mutta onnellisina lähdimmekin kukin omaan kotiimme.
Sulho antamassa pusua omalle rakkaalleen....hih
Joten sen pituinen se ja kaikilla oli hauskaa.
Kommentit