Pitkästä aikaa oli viikonloppu ettei ollut mitään ohjelmaa tai äksöniä. Niin mikäli Iinan kenkätalo lauantaita ei lasketa mukaan. No me sitten päätimme koko perheen voimin touhuilla kaiken näköisiä rästi hommia pois.
Päivä alkoikin metsään menolla. Parin viikon päästä täällä Hauholla on HawuJoulu tapahtuma. Hauhon kirkonkylän ala-asteen vanhempainyhdistys osallistuu myös tapahtumaan, myyjäisten muodossa. Lupasin hankkia ns "jätkän kynttilöitä" myyntiin. Eli näitä aihioita lähdettiin sitten hakemaan tosta lähimetsästä. Viime vuonna jollain myrskyllä oli sopivasti yksi kuusi kaatunut ja jäänyt sinne sitten konkeloksi, josta me sitten ne kynttilä-aihiot aiotaan tehdä.
No Tatu ja Niko olivat auttavaisi poikia. Niko suostui kuljetuspäälliköksi ja Tatu oli sitten varmaan se työpäällikkö.
Tässä työpäällikkö valmiina
Tässä kuljetuspäällikkö
Iina ja naapurin Alise jäivät hoitamaan koiria pihaan
Tässä siis pikku apu-tytöt
Loppujen lopuksi siinä kävi niin että apu-tyttöjen hoidokit lompsivat metsään perässä.
Zola miettimässä maailman menoa
Työpäällikkö tomeran näköisenä
Tässä päälliköllä on tulipalokiire.
Metsäreissun jälkeen Mimmi elbailee pihassa.
Ja Zola myös
Vielä lähikuva Mimmistä
Ja Zolasta
No seuraavaksi vuorossa oli sitten Helmin ja Nestorin talvi-yksiön siivous. Vaihdoimme kuivikkeet ja vähän siivoilimme muutenkin pupsien asumusta.
Tässä pupet tutkimassa mitä täällä tapahtuu.
Esitellään nyt sitten tämä Helmin ja Nestorin talvi-asumus. Se sijaitsee meidän ulkovarastossa. Se on kooltaan sellainen metri x metri ja ikkunalla varustettu tietysti. Näkee puput ulos ja lapset ja koirat sisään. Lisävarusteisiin kuuluu ajastimen takana oleva valo joka näkyy myös kuvassa.
Tänään laitoin sinne sitten hiekkalaatikon, tuppas vähän sitä pisua oleen yhdessä nurkassa oikein runsain mitoin, ja kun puput aikoinaan meille haettiin niin omistaja sanoi että ne osaa käydä laatikolla. No kokeillaan vieläkö taito on tallella. Meinaan olisi toi siivous / hygienia sitten helpompaa.
Varusteisiin kuuluu myös juomapullo ja tässä Helmi näyttää mallia miten sitä käytetään.
Ja sitten Nestori syöpi pupun-ruokaa innoissaan nurkassa.
Tässä vähän laajempaa kuvaa tästä yksiöstä, siihen on tehty luukku ylös mistä muksut pääsee pupuja paijaan ja tietysti siivous / ruokinta tapahtuu samasta luukusta. Yksiön varusteisiin kuuluu myös pakkasvahti, se pitää tämän luukun aina plussan puolella, jopa kovimmilla pakkasilla.
Tässä on sitten sisäänkäynti yksiöön ulkotarhasta. Eli puput pääsee ulos ja sisään milloin haluavat. Huomatkaa luiskaan asennettu kumimatto, ettei pikku tassut sudi kun mennään luiskaa ylöspäin ;o) .
Löytyi vielä kuva Zolasta ja Mimmistä ja Tatun jaloista
Tässähän se jalkojen omistaja sitten on ihan itse itsestään ottamassa kuvassa.
Kommentit